Dante Alighieri - La Divina Commedia - Inferno - Canto 07
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä - Inferno - Canto 07

»_Papé Satán,[28] papé Satán aleppe_»,
2 äänellä käheällä alkoi Pluto,
3 mut jalo viisas tuo, mi kaikki tiesi,
4 mua vahvistaakseen virkkoi: »Ällös säiky,
5 niin mahtava kuin onkin hän, ei estää
6 sua voi hän jyrkännettä astumasta.»
7 Hän kääntyi Plutoon, jonka kuono paisui
8 vihasta, virkkoi: »Vaiti, kurja susi!
9 Syö itses itseksesi raivos kanssa!
10 Me emme syyttä astu syvyytehen.
11 Niin tahto taivahan on, missä Mikael
12 suurimman kosti kerran uhmansynnin.»
13 Kuin tuulen pullistamat purjeet putoo
14 ja kaatuu kasaan, koska murtuu masto,
15 niin maahan lankesi tuo julma peto.
16 Astuimme alas kehään neljäntehen
17 edeten yhä tätä tuskan rantaa,
18 mi kaiken kaartavi maanpiirin vaivan.
19 Vanhurskas Luoja, kuinka monta uutta
20 rikoksen rangaistusta täällä näin ma!
21 Miks täten turmioon vie synti meitä?
22 Kuin aalto hyrskyää Karybdiin luona,
23 kun toisen kohtaa aallon tunkevaisen,
24 niin täällä ees ja taapäin kansa läikkyy.
25 Tiheemmät näin kuin muuall' laumat täällä,
26 he ulvoin kuormiansa kaikkialta
27 väellä ryntäittensä vyöryttivät.
28 Ja toinen toistaan tyrkki, kääntyi, alkoi
29 taas taapäin vyöryttää, ja huudot kaikui:
30 »Miks pidät kiinni? Miksi päästät irti?»
31 Palaten kahtapuolen vastakkaiseen
32 taas paikkahan tuon kehän kauhistavan
33 he jälleen alkoivat sen soimavirren.
34 Näin kukin, päästyänsä puolen kehää,
35 taas voimanmittelöhön kääntyi toiseen.
36 Ma, jolta sääli oli mielen murtaa,
37 nyt lausuin: »Mestari, ah, virka mulle,
38 mit' on tää kansa, kaikki pappejako,
39 nuo paljaspäiset vasemmalla?» Virkkoi
40 hän mulle: »Elämässä entisessä
41 he kaikki olivat niin houkat, että
42 he eivät hoitaa talouttansa voineet.
43 Sen kyllä kuulee heidän huudoistansa,
44 kun päästyänsä piirin vastapäihin
45 vuoks syynsä vastakkaisen taas he eroo.
46 Jokainen, joll' ei tukkaa kiireellänsä,
47 on ollut pappi, kardinaali, paavi,
48 ja kukin ahneutensa orja.» Lausuin:
49 »Oi Mestari, mun tuntea kai tulis
50 eräitä heidän joukostansa, jotka
51 on saastuttamat saman paheen.» Mulle
52 hän virkkoi: »Turha aatos! Elämässä
53 kun saastuivat he sokeasti, sokko
54 on heille myöskin silmä tuntevainen.
55 Näin yhteen iskivät he ijäisesti;
56 nuo nousee pivot kiinni haudastansa,
57 nuo toiset kiirein paljain. Riisti heiltä
58 maailman kauniin tuhmuus tuhlauksen
59 tai saituuden, toi heidät kiistaan tuohon,
60 min laatu sanoista ei sorjistune.
61 Nyt, poikani, voit nähdä silmäis eessä
62 Fortunan lahjain lyhyt-aikaisuuden,
63 joist' ihmisheimo ikuisesti sotii.
64 Näät kaikki kulta, mik' on ilman alla
65 ja ollut koskaan on, ei vois nyt auttaa
66 lepohon yhtään uupunutta noista.»
67 »Oi Mestari», ma lausuin, »virka vielä:
68 ken on Fortuna tuo sun mainitsemas,
69 mi jakaa, säätelee maailman lahjat?»
70 Hän mulle: »Voi, te tomun lapset houkat!
71 Kuin vähä onkaan teissä tieto! Kuule
72 siis opetukseni ja ota vastaan!
73 Hän, jonka viisaus yli kaiken käypi,
74 loi taivaat, johtajat myös jokaisehen,
75 niin että kaikki kaikkialle loistaa
76 ja valo virtaa tasaisesti. Samoin
77 asetti loistolle myös maisen elon
78 hän yhteisvartiattaren ja johdon,
79 tää että siirtäis aina aarteet turhat
80 kansasta kansaan, maasta maahan, ilman
81 inehmon ymmärryksen yltämättä.
82 Siks heimo toinen nousee, toinen vaipuu,
83 ja kaikki käy tuon tuomar-vallan mukaan,
84 niin salaisen kuin käärme ruohikossa.
85 On viisautenne häntä vastaan turha,
86 hän huolestaa, hän tuomitsee, hän hoitaa
87 kuin muutkin jumalat näin hallitustaan.
88 Ei lykkäystä siedä muutoksensa,
89 hän välttämättömyyden vuoks on nopsa,
90 siks sukkelaan niin vaihtuu onnen-osat.
91 Hän on se, jota monet moittii aina,
92 ja nekin, joiden kiittää häntä tulis,
93 ei väärin syyttää eikä sadatella.
94 Mut hänpä, autuas, ei kuule tuota,
95 iloisna muiden alkuluotuin kanssa
96 kehäänsä kehii, nauttii autuudestaan.
97 Nyt vaivaan suurempaan viel' astukaamme,
98 jo painuu tähti jokainen, mi nousi,
99 kun tielle suorin. Saa en vitkastella.»
100 Kävimme poikki piirin toiseen rantaan,
101 ylitse tulikuuman lähteen, joka
102 purohon läikkyy siitä johtuvaiseen.
103 Ei seijas ollut aalto sen, vaan synkkä,
104 samea seuralainen matkallamme,
105 kun vaelsimme vaivaloista tietä.
106 Kun puro kolkko tuo on päässyt juureen
107 harmaiden kauhun kallioiden, rimmen
108 Styx-nimisen, se siinä muodostavi.
109 Ma, jonka silmä kaikkialle katsoi,
110 näin suossa ihmisiä mutaisia,
111 kaikk' alasti, ja viha kasvoillansa.
112 He painivat, ei käsin vain, mut jaloin
113 ja päin ja ryntähin ja hampain, purren,
114 palalta pala toistaan rusentaen.
115 Virkahti hyvä Mestarini: »Poika,
116 näe sielut niiden, jotka voitti viha,
117 ja tahdon, että uskot, kun ma sanon,
118 enempi vielä alla veen on heitä,
119 he huokaavat, ja siitä syntyy kuplat,
120 nuo jotka näet, kunne silmän käännät.
121 Sanovat saveen kytketyt: »Ah, synkät
122 olimme alla armaan päivän piirin,
123 sydämen kammioissa kaunan katku!
124 Mudassa mustassa nyt raivoamme.»
125 Tuo laulu kuplii heidän kurkuistansa,
126 sanoiksi saada sitä eivät jaksa.
127 Kävimme kaaressa suon raskaan rantaa
128 välillä märkyyden ja kuivan reunan,
129 päin silmät niihin, jotka nielee muta.
130 Tulimme tornin juurelle me vihdoin.

Liste home