Dante Alighieri - La Divina Commedia - Inferno - Canto 05
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä - Inferno - Canto 05

Niin läksin ensi piiristä ja astuin
2 ma toiseen, paikan pienemmän mi saartaa,
3 mut tuskan suuremman ja vaikerruksen.
4 Ovella seisoo Minos[21] julma, hijoo
5 hammasta, tutkii synnit, tuomitsevi
6 ja määrää rangaistuksen hännällänsä.
7 Tarkoitan: tullen tähän sielu kehno
8 saa kaiken tunnustaa, ja tällöin Minos,
9 näkijä syvä ihmissyiden, katsoo,
10 mi paikka helvetissä tuolle kuuluu:
11 niin monta kertaa ympärilleen hännän
12 hän lyö kuin mones kurjan tuon on kerros.
13 Ain eessä hänen monta seisoo, kukin
14 saa oman oikeutensa; tunnustaapi
15 ja tuomitaan ja syöstään syvyytehen.
16 »Oi sa, ken saavut tähän tuskan majaan»,
17 noin minut nähdessänsä Minos huusi
18 ja jätti tuokioksi tuomar-toimen;
19 »sa katso, kehen luotat, kunne menet,
20 äl' anna portin avaruuden pettää!»
21 Mut opas hälle: »Sinäkin miks huudat?
22 Äl' estä matkaa, hälle määrättyä:
23 tää tahto siell' on, missä voidaan kaikki
24 mit' tahdotaan. Äl' enempää sa kysy!»
25 Nyt alkoi äänet vaivan, vaikerruksen;
26 näät tullut olin siihen paikkaan silloin,
27 miss' itku suuri mielen kiersi multa.
28 Ma paikass' olin, mist' on poissa valkeus,
29 mi mylvii niinkuin meri myrskysäällä,
30 kun sitä tuulten ristiriita pieksää.
31 Tuo hirmumyrsky helvetin, mi koskaan
32 ei lakkaa, kantaa sielut siivillänsä
33 ja heitä lyö ja vierittää ja viskoo.
34 Läheten kukkuloita kuilun, heitä
35 mi uhkaa, puhkeavat huutoon, herjaan
36 ja kiroavat Luojaa kaikkihyvää.
37 Sain kuulla, tää ett' oli tuska niiden,
38 jotk' eläneet ol' lihan hekkumassa
39 ja järjen alistaneet alle himon.
40 Kuin kottaraiset parvin laajoin, taajoin
41 liikkeelle ajaa sydäntalven viima,
42 niin tuomituita sieluja tää myrsky,
43 heit' ylös, alas, sinne, tänne heittäin;
44 ei heille koita koskaan lohtu levon,
45 ei toivo rangaistuksen laupiaamman.
46 Kuin kurjet korkealla lentää, laulain
47 riveissä pitkiss' ilmi valitustaan,
48 niin meitä kohden varjoin tuulen tuomain
49 näin vaikeroiden vierivän. Ja kysyin:
50 »Keit' ovat, Mestari, nuo onnettomat,
51 joit' ilma valoton noin ruoskii, vaivaa?»
52 Hän mulle: »Heistä ensimmäinen, joista
53 sa tiedot tahdot, oli valtiatar
54 usean kielen sekä kansakunnan.
55 Hän haureuteen niin oli altis, että
56 sen luvalliseks sääsi laissa maansa,
57 päästäkseen häpeästä hankkimastaan.
58 Semiramis, Ninuksen jälkeläinen
59 ja puoliso hän oli, niinkuin tuosta
60 tarina kertoo; maansa on nyt oma
61 sultaanin. Toinen, Dido, rakkaudesta
62 itsensä tappoi, petti miehen kuolleen.
63 Tuo kolmas on Kleopatra aistillinen.
64 Helenan näet, min vuoksi turman aikaa
65 niin kauan kesti, suuren näet Akilleun,
66 mi lemmen ottelussa kuoloon kulki.
67 Tristanin, Pariin...» Enemmän kuin tuhat
68 nimitti, näytti varjoja hän mulle,
69 elosta eronneita lemmen tähden.
70 Kun kuullut suulta olin Opettajan
71 ylhäiset naiset, miehet muinaisuuden,
72 ma säälist' olin miltei suunniltani,
73 ja aloin: »Runoilija, noiden kanssa
74 puhuisin kahden,[22] jotka yhdess' uivat
75 niin keveästi kera tuulen tänne.»
76 Hän mulle: »Kunhan ensin lähenevät,
77 saat nähdä heidät. Pyydä heitä lemmen
78 nimessä, joka heitä kantaa vielä:
79 he tottelevat.» Tuul' kun tuonut liki
80 oli heidät, huusin: »Kovan onnen sielut,
81 tuskanne kertokaa, jos teill' on lupa!»
82 Kuin kyyhkyt, kutsumina kaihon, lentää
83 avoimin, varmoin siivin ilman halki
84 pesäänsä suloiseen: niin tahto oma
85 parvesta Didon meitä kohden kantoi
86 nää kaksi kautta ilman myrskypäisen;
87 niin vahva oli heissä lemmen muisto.
88 »Olento armas, siunattu, mi etsit
89 ah, alta ilman punatumman meidät,
90 maailman jotka verin kostutimme!
91 Jos meitä kuulis Herra kaikkeuden,
92 rukoilisimme sulle rauhaa hältä,
93 kun säälit kohtalomme kolkkoutta.
94 Sa mistä haastaa, tietää tahtonetkin,
95 kuulemme, kertoilemme, tyyntyessä
96 tään tuulen, kuten tyyntyvän se näyttää.
97 Maa, jossa synnyin, oli siellä, missä
98 Po-joki mereen laskee, löytääksensä
99 keralla lisävirtojensa levon.
100 Rakkaus, mi nopsaan jalon syttää sielun,
101 tuon kauniin miehen mielen valtas; tapa
102 kuin hänet kadotin, mua vielä loukkaa.
103 Rakkaus, mi vaatii rakastamaan vastaan,
104 hänehen liitti mun niin lujaan, että
105 mua vieläkään ei jätä hän, kuin näet.
106 Rakkaus vei meidät samaan kuolemahan:
107 ken meidät murhas, hän on _Kainan_(23] oma.»
108 Nää sanat saapui heiltä. Loukattuja
109 noin kuullen sieluja, loin silmän alas
110 ja pidin alhaalla, sikskunnes sanoi
111 minulle Runoilija: »Mik' on miettees?»
112 »Oi onnetonta», vastasin ja virkoin,
113 »kuin suuri sulohaaveilo ja kaipuu
114 johdatti heidät turmaan tuskalliseen!»
115 Taas heihin käännyin sekä lausuin heille:
116 »Francesca, tuskasi mua murhettavat,
117 sun tähtes itken säälin kyyneleitä.
118 Mut virka: aikaan huokausten helläin
119 miten ja mistä salli Rakkaus teidän
120 havaita sydänhaaveet sanattomat?»
121 Hän mulle: »Tuskaa tuimempaa ei liene
122 kuin kurjuudessa aikaa onnen muistaa;
123 sen Opettajas hyvin tietää. Mutta
124 jos halus suuri niin on rakkautemme
125 ens alkujuuri tulla tuntemahan,
126 niin teen kuin se, mi kyynelöi ja puhuu.
127 Luimme kerran huviksemme kirjaa,
128 mi kertoi Lancelotin[24] lemmentarun;
129 olimme yksin, vailla epäilyä.
130 Tää luku usein posken kalventanut
131 meilt' oli, silmän vienyt kohti silmää;
132 mut lehti yks vain meidät langetutti:
133 kun luimme, kuinka suukon sulho painoi
134 hymylle huulten ikävöidyn armaan,
135 tuo, joka minusta ei eroo enää,
136 vavisten aivan suuteli mua suulle.
137 Syy oli kirjan ja sen kirjoittajan;
138 enempää emme lukeneet sill' erää.»
139 Kun toinen haamuista näin haastoi, toinen
140 niin ääneen itki, että sääli syvä
141 minulta tajun vei, kuin kuolla olin,
142 ja kaaduin niin kuin kuollut ruumis kaatuu.

list operone