25
Dante Alighieri - La Divina Commedia - Paradiso
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä

Jos tapahtuu, tää että laulu pyhä,
min myötä-luoneet ovat maa ja taivas,
niin että vuosiks siitä laihduin, voittaa

tuon vainon, joka lammashuoneen[309] kauniin
mult' estää, missä nukuin karitsana,
vihaten susia, sen sortajia;

palaava toisin äänin, toisin hapsin
oon silloin, otan laulun laaker-lehvän
ma luona kasteheni pyhän paikan.

Siell' astuin Uskoon näät, mi kuolevaisen
lähentää Jumalaan ja jonka vuoksi
niin Pietari mua kiersi kolme kertaa.[310]

Vastaamme liikkui valo toinen[311] kehän
tuon saman, josta ensimmäinen saapui
Kristuksen jättämistä sijaisista.

Iloiten lausui Valtiattareni:
»Kas, katso ylhäistä, min vuoksi vieläi
maan päällä käydään niin Galiziassa!»

Kuin kyyhky painauu luo puolisonsa
ja toinen toista kuhertaa ja kiertää
ja tahtoo tuolle hellyyttänsä näyttää;

niin näin nyt, kuinka toinen toistaan suuret
nuo vallat tervehtivät kunnioittain
ja kiittäin ruokaa, jota siellä syödään.

Mut koska päättyneet ol' onnittelut,
eteeni vaieten he jäivät, hehkuin,
niin ettei kestää sitä silmä voinut.

Hymyillen silloin Beatrice sanoi:[312]
»Oi, kuulu henki, joka rikkaudesta
oot kirjoittanut meidän temppelimme!

Tää korkeus kaiuta taas Toivon äänin;
kuvailevas niin usein tiedät sitä
kuin Jesus seestyi nähdä kolmen miehen.»

»Kohota pääs ja rohkaise nyt mieles,
näät kaiken, mikä maasta kuolon saapuu,
tääll' loistostamme täytyy tuleentua.»

Tuon lohdunsanan liekki toinen saattoi;
kohotin silloin silmät kukkuloille,[313]
jotk' äsken kuormallaan ne painoi alas.

»Kun tahtonut on Keisarimme[314] laupeus
ett' ennen kuolemaas saat uskottunsa
tavata pyhimmässä pylväistössä,

tään Hovin tarkoin nähdäkses ja Toivon
tuon vahvistaakses itsessäs ja muissa,
maan päällä joka hyvään lempeen liehtoo;

siis virka, millainen se on ja kuinka
se kukkii sielussas ja mistä sait sen.»
Näin jatkoi puhettansa toinen liekki.

Ja Nainen hurskas, joka johti lentoon
näin korkeahan sulat siipieni,
ehätti eestäni nyt vastaamahan:

»Pojista taistelevan Kirkon kukaan
ei toivo niin kuin hän; se kirjoitettu
on armeijamme valoon, Aurinkohon.[315]

Siks suotu hälle on Egyptist' ennen
Jerusalem tää tulla näkemähän[316]
kuin päättynyt on ase-aika hältä.

Kaks seikkaa muuta,[317] hältä kysyttyä,
ei vuoksi tietämisen, vaan ett' toistais
hän siellä, kuin sua miellyttää tää hyve,

ne hälle jätän; vaikeat ei ole
eik' kerskuttavat ne. Hän vastatkohon,
ja auttakoon hänt' armo Herran siihen!»

Kuin oppilas, ken mestarille vastaa
vapaasti, alttihisti, minkä tietää,
ett' etevyytensä vain ilmi tulis,

ma virkoin:[318] »Toivo odotust' on varmaa
tulevan kunnian, min Luojan armo
ja ansio myös ennen tehty tuottaa.

Tään valon mulle moni tähti antaa;
mut ensin mieleeni sen valoi herran
tuon korkeimman korkein lauluseppo.

Sa olet toivo kaikkein niiden, jotka
nimesi tuntee, laulaa tuon psalmista
ja ken ei tienne, että uskon häneen?

Mun kastoit sitten kirjees kastehella,
niin että siitä täysi oon ja sataa
sateesi annan yli muiden jälleen.»

Näin haastaessain, kuinka loiston tämän
ylissä hohtavassa tuike syttyi,
salaman-nopsaan saapuen ja mennen.

Soi sitten: »Rakkaus, jota hehkuu vielä
hyveeseen tähän, mua seuranneeseen
sotani loppuun sekä voitonpalmuun,[319]

mun tahtoo sulle henkimään, sa, joka
iloitset siitä, ja mua ilahdutat,
jos kerrot, mitä sulle Toivo lupaa.»

Ja minä: »Uudet ynnä vanhat kirjat
päämäärän näyttää--ja ma seuraan sitä--
sieluille, jotk' on Luojan ystäviä.

Jesaia[320] sanoo, että kaksoispuvun
omassa maassa kukin kantakohon,
ja heidän maansa on tää armas autuus.

Tään ilmestyksen siinä esittänyt
sun veljes viel' on selkeämmin, missä
hän puhuu vaattehista valkoisista.»

Nää sanat sain ma sanotuksi juuri,
kun kuulin yltä '_Sinuun toivokohon_'
ja siihen yhtyi kaikki tanhupiirit.

Niin niiden keskell' liekki kirkas[321] syttyi,
ett' talvin ois kuukausi pelkkää päivää,
Kravussa jos ois moista kristallia.

Kuin nousee, astuu, yhtyy tanssiin impi
iloiten kunniasta morsiamen,
ei tähden suinkaan turhamielisyyden;

niin paistavan näin valon vahvistetun
kahdelle noille, jotka kiertäin tanhus
kuin sopi hehkuvalle rakkaudelleen.

Hän yhtyi lauluun ynnä tanssiin, heistä
mun Valtiattareni silmä katsoi
kuin morsiamen tyynen, vaiteliaan.

»Sa hänet näät, ken parmahilla ylvään
lepäsi Pelikaanimme ja virkaan
valittiin arvokkaasen ristin alla.»[322]

Näin Vallatar; mut silmänsä hän piti
ain yhtä tarkkaavina jälkeenpäinkin
kuin ennen sanomista näiden sanain.

Kuin se, mi silmät jännittää ja kokee
näin nähdä pimennystä aurinkomme,
näkemisestä sokeaksi tullee,

näin kävi mun tään viime liekin eessä;
sill' aikaa sanat soi: »Miks silmääs kiusaat
näkemään täällä, mit' ei täällä ole?[323]

Ruumiini Maassa maata on ja pysyy
keralla muiden siellä, sikskuin määrään
lukumme nousee Luojan säätämähän.

Täss' onnen luostarissa puvuin kaksin
nuo valot kaks on vain, jotk' ylös nousi;
vie viesti tämä teidän maailmaanne!»

Hän päätti; hiljeni jo liekkipiiri
ja kanssa sen myös sulo-äänet, jotka
pyhästä soivat tuosta kolmikosta;

laill' airoin, jotka äsken vettä viilsi,
nyt väsymystä, vaaraa välttääksensä
kaikk' yhdess' seisahtaa, kun merkki kuuluu.

Ah, kuinka sydämeni järkkyi, koska
ma käännyin katsomaan Beatricen puoleen
enk' enää nähnyt häntä,[324] vaikka olin

lähellä häntä, maassa autuaiden.


[309] Ennen kuin ryhtyy käsittelemään korkeinta toivoa, jonka esineenä on Paratiisin autuus, Danten mielen valtaa hetkeksi maallinen isänmaa, Firenze (»lammashuone»), jonne hän maanpaostaan toivoo palaavansa »pyhän laulunsa ansiosta»--_Commediansa_, joka juuri oli valmistumaisillaan. Hän palaisi sinne kypsyneenä, ei enää häilyvän maallisen rakkauden, vaan ylevien sekä maallisten että taivaallisten seikkojen laulajana, ja saisi kauniissa kastekappelissaan (San Giovanni Firenzessä) laakeriseppeleen otsalleen--turha toivo, sillä parhaiksi viimeisteltyään _Commediansa_ hän kuoli kaukana rakkaasta ja sorretusta Firenzestään.
[310] Ks. edell. laulun kolme viimeistä säettä.
[311] »Valo toinen jne.»--Apostoli Jaakob. Hänen pyhättönsä Compostelassa Galiciassa (Espanjassa), jonne hänen ruumiinsa legendan mukaan oli haudattu, oli hyvin suosittu pyhiinvaelluspaikka keskiajalla.--Samasta kehästä oli aikaisemmin tullut pyhä Pietari.
[312] Viittaavat luultavasti Jaakobin kirj. 1:5 tai 1:17: »Jokainen hyvä anti ja jokainen täydellinen lahja tulee ylhäältä, valojen isältä...» Dante näyttää sekoittavan molemmat Jaakob-nimiset apostolit: yllämainitun kirjeen kirjoittajana pidetään Jaakob »pienempää», kun taas kysymyksessä oleva Espanjan suojeluspyhimys oli Jaakob »suurempi».-- Muutamat jumaluusoppineet otaksuvat selittäessään Kristuksen kirkastusta sekä muita ihmeitä, joita näkemään hän halusi ainoastaan Pietarin, Jaakobin ja Johanneksen, että nämä merkitsevät kolmea kristillistä hyvettä: usko = Pietari, toivo = Jaakob ja rakkaus = Johannes. (Casini.)
[313] Kukkulat ovat molemmat apostolit, joiden valo äsken oli ollut Danten silmille liian kirkas. Sanamuoto muistuttaa Psalm. 121:1.
[314] »Keisarimme» = Jumala. Johdonmukaisesti Dante antaa pyhimyksille nimen uskotut (_conti_) ja Jumalan istuimelle pyhin pylvästö (_aula piu segreta_).
[315] Aurinko, josta autuaat lukevat kaiken, on Jumala.
[316] Egypti, Raamatun kirjoissa maallisen (inhan) elämän vertauskuva.--Jerusalem = taivaallinen Hovi.
[317] »Kaks seikkaa muuta» = Toivon olemus ja alkuperä.
[318] Toivonsa määritelmäksi Dante kääntää Pietari Lombardialaisen (_Sententiae_ III 26): »Spes est certa expectatio futurae beatudines, veniens ex Dei gratia et ex meritis praecedentibus». Hänen toivonsa lähteenä on ilmestys: hänelle ovat antaneet sen Pyhän Raamatun kirjat (»moni tähti») ja ennen kaikkea Davidin psalmi (ks. Psalm. 9:11. Vulgatan muk. »Sperent in te qui noverunt nomen tuum»). Jaakobin kirje, jonka hän ottaa vakuudekseen, ei ensi aluksi näytä erikoisesti koskettelevan toivoa, mutta muutamat kohdat (es. 1:12; 2:5; 4:8 jne.) voivat kuitenkin lujittaa sitä uskovan sydämessä (Casini).
[319] »Voitonpalmu» = marttyyriuden vertauskuva.
[320] Ne Raamatun kohdat, jotka ovat Dantelle erikoisesti olleet mielessä, ovat Jesaja 61:7 ja Joh. Ilm. 7:9. Dante siteeraa tietenkin Vulgataa ja tarkoittaa kaksospuulla tällöin sekä sielun että ruumiin autuutta.
[321] »Liekki kirkas» = Apostoli Johannes.--Kun talvella aurinko on Kauriin tähtikuvassa, näyttäytyy yön taivaalla Kravun tähtimerkki; jos tässä silloin olisi tähti niin loistava kuin pyhä Johannes, olisi ainaista päivää kokonaisen kuukauden ajan (joulukuun puolivälistä tammikuun puoliväliin).
[322] Beatricen sanat, joilla hän kuvaa apost. Johannesta, viittaavat Joh. ev. 13:23; 27:20, joissa Johanneksen kerrotaan nojanneen Jeesuksen rintaa vasten, sekä ib. 19:26-29, jossa hänet valittiin Neitsyeen pojan sijaiseksi.--Pelikaani oli suosittu vertauskuva Kristuksesta, koska sen arveltiin elättävän poikasiaan omalla verellään. (Vrt. myös Psalt. 102:7).
[323] Dante oli teroittanut katsettaan nähdäkseen oliko Johanneksella todellakin sekä sielu että ruumis, koska keskiajalla uskottiin, ettei hän ollut kuollut vaan noussut taivaaseen sellaisena kuin eli maan päällä. Apostoli vakuuttaa nyt, että hänen ruumiinsa makaa maassa, sillä taivaaseen ei ole päästetty yhtään ruumiillista luontoa, paitsi Kristuksen ja Neitsyt Marian jotka nousivat Empyreumiin.
[324] Apostoli Johanneksen valo oli sokaissut Danten.

<<< list operone >>>