15
Dante Alighieri - La Divina Commedia - Paradiso
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä

Nyt hyvä tahto, jok' on tunnusmerkki
rakkauden oikean ja suoran, kuten
on väärän tunnus omanvoiton pyynti,

pysäytti kaiustaan tuon lyyryn kauniin[179]
ja pyhät hiljensi sen kielet, joita
kädellään Taivas virittää ja soittaa.

Oikeille pyynnöille kuink' olla kuurot
olennot vois ne, jotka rohkaistakseen
mua pyyntöön, vaikenivat kaikk' yhtaikaa?

On oikein, että tuskaa ääretöntä
se saa, ken rakkaudesta ajalliseen
tuon ikirakkauden yltään riisuu.

Kuin taivaall' illan tyynen, seijaan joskus
äkisti nähdään tulen tuikahtavan,
niin että silmä, äsken varma, säikkyy,

ja näyttää niinkuin tähti muuttais majaa,
mut sieltäpäin, se josta syttyi, sammui,
näy yhtään hävinneen ei valkeutta;

niin kädelt' oikealta juureen saakka
tuon ristin näkyi juoksevaksi tähti
sikermästään sen päälle paistavasta.

Eronnut kehästään ei hohtokivi,
vaan välkkyvätä laitaa kiiti, näyttäin
tulelta, jota alabaster peittää.

Niin näytti hellältä Ankiseen varjo,
kun kohtas poikansa Elysiumissa;--[180]
jos suurint' uskoa voi laulajaamme.

»_O sanguis meus, o superinfusa
gratia Dei! Sicut tibi, cui
bis unquam coeli janua reclusa_.»[181]

Näin valo tuo; ma ensin katsoin häneen
ja sitten käännyin valtiattareeni,
mut molemmista hämmästyin ma heistä.

Näät hymy paistoi hänen silmistänsä
sellainen, että luulin katsovani
ma pohjaan autuutein ja Luojan armon.

Iloisna näkemään ja kuulemahan
lisäsi henki äskeiseen nyt jotain
niin syvällistä, etten ymmärtänyt.

Eik' ehdontahdon piiloillut hän multa,
sen pakko aikaan sai; näät aatoksensa
pään yli kulki kuolevaisen miehen.

Ja koska tunne-palon kaari oli
senverran jäähtynyt, ett' ihmiskyvyn
mitalle lausehensa laskeutuivat,

tään hätä ensiksi mä kuulin: »Ollos
siunattu Sinä, Kolmess' Yksi, joka
niin olit laupias mun siemenellein!»

Ja sitten: »Poika, janon pitkän,[182] armaan,
min antoi lukeminen kirjan suuren,
sen, joss' ei valkea, ei musta muutu,

tulosi viihtänyt on liekin tämän
sisällä, josta haastan; kiitos Naisen,
ken lentoon korkeaan soi siivet sulle.

Sa uskot, että aattees saapuu luoksein
Ens-aattehesta niinkuin ykkösestä
säteilee viisahalle viis ja kuusi.

Ja siks et kysy, ken ma oon ja miksi
iloisemmalta kuin on kukaan toinen
ma näytän tässä seurass' iloisien.

Ja uskot oikein; eläväiset täällä
vähemmät taikka suuret, peiliin katsoo,
miss' ennen mietintää jo miete näkyy.

Mut että pyhä rakkaus, joss' aina
ma valvon sielun silmin, saaden tuosta
suloisan kaihon, pääsis täyttymykseen

suin suorin, liedoin, pelkäämättä puhu
ja lausu tahtos, lausu julki kaipuus;
on siihen vastaus jo valmis mulla.»

Beatriceen katsoin; tämä kuuli ennen
kuin puhuinkaan ja mulle merkin hymyi,
mi siivet tahtoni sai kasvamahan.

Ma sitten aloin:[183] »Tunne ynnä järki
tulivat teillä tasapainoon silloin,
kun ilmestyi Ens-Tasapaino teille.

Näät Auringossa, jok' on lämmittänyt,
valaissut teitä, niin ne tasan ovat,
ett' uupuu vertaukset kaikki siinä.

Mut kuolevaisten viisaus ja tahto
on eri-sulkahinen siiviltänsä,
syyn vuoksi, jok' ei teille tuntematon.

Siks kuolevaisna epäsuhdan tunnen
tuon povessain ja nyt vain kiitän miellä
hartaalla isän-tervehdyksestänne.

Topaasi kirkas, joka kallehinta
kaunetta tätä kaunistat, ma pyydän,
nimesi että minun kuulla soisit.»

»Vesani oi, min varronnasta mulle
jo ilo versoi, kantataattos olen!»
Näin loihe lausumahan hän mulle ensin.

Ja sitten:[184] »Hän, jost' ottanut on heimos nimen
ja joka kauemmin kuin vuosisadan
jo kiertää vuoren ensi reunaa, oli

mun poikani, sun isäs-isän isä;
siis hyvin sopii, että teoillasi
lyhennät hänen väsymystään pitkää.

Firenze, muurin vanhan saartamana,
se josta vieläi kellonlyönnit kuulee,
siveä oli, raitis, rauhallinen.[185]

Diademit puuttui, käsikäädyt silloin,
prameilu naisten, vyötkin jotka ovat
kauniimmat katsoa kuin kantajansa.

Kun tytär syntyi, peljännyt ei isä
avio-ijän ynnä myötäjäisten
menevän oikeasta määrästänsä.[186]

Taloja ihmistyhjiä ei ollut,
viel' osoittanut Sardanapal ei myöskään,
kuin komeaksi huoneen tehdä saattaa.[187]

Viel' ylipäässyt Montemalon ollut
Uccellatoio ei, mi rappiossaan
tulevi voitetuks kuin nousussaankin.[188]

Bellincion Bertin näin mä käyvän soljin
vain luisin, nahkaisin, ja puolisonsa
palaavan peililt' ilman maalin kuorta.[189]

Ja näin ma Nerlojen ja Vecchioiden[190]
vain nahkajakkuun tyytyvän ja heidän
vaimoinsa värttinään ja rukkipyörään.

Oi onnen naiset! Kukin varma oli
hautansa paikasta eik' autiossa
vuoteessa maannut Ranskan vuoksi kukaan.[191]

Yks valvoi kedoll' uutterasti, lastaan
kielellä sillä laulattain, jost' isän
on ilo ynnä riemu äidinrinnan.

Taas toinen värttinätä väänsi, kertoi
perheelle hiljaa kuulevalle tarut
nuo Troijalaisten, Fiesolen ja Rooman.

Cianghella, Lapo Salterello joku
pidetty silloin yht' ois ihmehinä
kuin nyt Cornelia tai Cincinnatus.[192]

Niin kauniin, uskollisen kansan keskeen,
niin rauhallisen kansalaisen eloon
ja kotihin niin suloiseen Maria,

manattu huudoin äänekkäin, mun antoi
jo kastehessa Battisteron vanhan
nimeksi pantiin mulle Cacciaguida.[193]

Moronto oli veljeni ja toinen
ol' Eliseo; naisen, josta sukunimes
sinäkin sait, Pon-laakso mulle antoi.

Samosin Konrad keisarin jo sotaan
ja hän mun otti ritareinsa parveen,
niin miekantyöni häntä miellyttivät.

Ma hänen kanssaan sodin vasten saastaa
tuon opin, jonka joukko oikeutenne
jo valtaa; vaan syy Paimenen on siinä:

Ja siellä kansa paha tuo mun päästi
viekkaasta maailmasta, jonka rakkaus
niin monta sielua vie turmiohon:

marttyyrina ma tähän saavuin rauhaan.»


[179] »Lyyryn kauniin» = sielujen laulun Marsin taivaassa.
[180] Valo, jonka Dante näkee kehässä liikkuvan, muistuttaa hänen mieleensä Ankiseen, kun tämä Elysiumissa kohtasi poikansa Aineiaan. Vergiliuksen säkeet, joissa kohtaus on kuvattuna, kuuluvat: Isque ubi tendentem adversus per gramina vidit Aenean, alacris palmas utrasque tetendit, Effusaque genis lacrimae, et vox excidit ore: »Venisti tandem, tuaque expectata parenti Vicit iter durum pietas? datur ora tueri, Nate, tua et notas audire et reddere voces.» etc. (Nyt kun hän niityllä näki Aineiaan rientävän luokseen, Ilosta ojensi hän hänelle molemmat kätensä, Kyyneleet valuivat poskille ja ääni huulilta puhkesi: Tulitko vihdoinkin, onko rakkaus isääsi keventänyt vaivojen tien? Minun suodaan katsella sinun kasvojasi, Poikani, ja kuunnella tuttua ääntäsi ja vastata siihen).
[181] Puhuja on Danten kantaisä Cacciaguida. Hänen tervehdyssanansa kuuluvat suomeksi: »Oi jälkeiseni, oi Jumalan armo, niin runsaasti vuodatettu! Kenelle on koskaan, niinkuin sinulle, taivaan ovi kahdesti avautunut.» Vrt. myös X:s laulu: sinussa niin jo moninkerroin loistaa, ett' tuo se portaita sun näitä, alas joit' astuta ei jälleen nousematta.
[182] »Janon pitkän jne.»--Tarkoittaa aikaa (yli puolitoista vuosisataa) siitä asti, jolloin Cacciaguida oli noussut taivaaseen ja alkanut nähdä tapahtuvat seikat Jumalassa. Jumala on se kirja, johon ihmisten kohtalot ovat kirjoitetut ja jossa ei mikään muutu.
[183] Tahtoessaan pyytää anteeksi ettei osaa ilmaista kantaisälleen sitä mitä tuntee, Dante selittää: autuaitten tunne ja järki painavat yhtä paljon, koska Ensi-tasapaino, Jumala lämmittää niitä rakkaudella ja valaisee totuudella, mutta kuolevaisilla ovat tunne ja järki eri suuret; siksi minä, joka olen kuolevainen, voin kiittää ainoastaan sydämellä, koska järkeni on siihen riittämätön.
[184] Cacciaguidalla oli kaksi lasta: Preitenitto ja Alighiero, jonka viimemainitun mukaan Dante on saanut lisänimensä. Hän lienee kuollut v. 1201 ja oli senjälkeen viettänyt yli sata vuotta Kiirastulessa, ylpeitten piirissä. Hänellä vuorostaan oli kaksi lasta: Bello (k. n. 1268) ja Bellincione (eli vielä 1268), ja tällä neljä poikaa: Brunetto, Gherardo, Bello ja Alighiero. Viimemainittu, josta ei ole säilynyt juuri mitään tietoja, oli Danten isä.
[185] Gacciaguida kuvaa oman aikansa firenzeläisten moraalista tilaa vastakohtana Danten ajalle.--Firenzen vanhoilla muureilla sijaitsi Badia-niminen kirkko, johon säe 2 viittaa.
[186] Isä ei pelännyt, että myötäjäiset tulisivat liian suuriksi taikka avioikä liian alhaiseksi--Benvenuto da Imolan mukaan se oli alentunut 20-21 vuodesta 10-11 vuoteen. Edellisistä Lana sanoo: ei silloin käytetty niin leimuavia myötäjäisiä, että firenzeläisen, jolla oli kaksi tytärtä, olisi täytynyt pitää itseään perikadon omana.
[187] Talot ja palatsit eivät olleet suhteettoman suuria niissä asuville perheille eivätkä muhkeita ja ylellisesti kalustettuja.--Sardanapaliin Dante lienee tutustunut historioitsija P. Orosiuksen kautta, joka sanoo S:ia viimeiseksi assyrialaiseksi kuninkaaksi ja kuvaa häntä veltoksi ja ylelliseksi mieheksi, joka rakasti purppuravaatteita ja muita naisellisia koruja. Pietro di Danto taas viittaa Juvenaliksen säkeeseen (_Sat._ X 762): »et Venere et cenis et pluma Sardanapali».
[188] Montemalo (nyk. Monte Mario), kumpu lähellä Roomaa, ja Uccellatoio, lähellä Firenzeä, olivat Danten aikana kumpikin hyvin komeasti rakennettuja. Cacciaguida tarkoittaa siis, että rakennusten loistossa ja suuruudessa Firenze ei ollut vielä voittanut Roomaa.
[189] Bellincione Berti dei Ravignani, Helvetissä mainitun »hyvän Gualdradan» isä, josta polveutui kuuluisa kreivillinen suku Guildi.--Villani (_Cron._ IV I) mainitsee hänet kunnianarvoiseksi firenzeläiseksi porvariksi.
[190] Nerlit ja Vecchit olivat vanhoja firenzeläisiä konsulisukuja; edelliset 1215 vaiheilla vaikutusvaltaisia guelfi-johtajia.
[191] Cacciaguidan aikoina saivat vaimot elää ja kuolla kotonaan eikä heidän tarvinnut seurata miehiään maanpakoon. Danten aikana karkotus oli mielettömien puolueriitojen seurausta. Eikä heidän myöskään tarvinnut elellä hyljättyinä, koska miehet eivät niin paljon matkustelleet vieraissa maissa, erityisesti Ranskassa, kauppa- ym. asioissa.
[192] Gianghella, kotoisin Tosasta, ylpeydestään ja irstaudestaan tunnettu firenzeläinen nainen.--Lapo Salterello, firenzel. lainoppinut, joka otti osaa melkein kaikkiin Firenzen julkisiin asioihin puolueriitojen aikana. Dante mainitsee hänet ilmeisesti poliittisten turmelijain perikuvana.--Gornelia, Tiberius Gracchuksen äiti.
[193] Tästä Cacciaguidasta ei ole säilynyt mitään muita tietoja kuin mitä Dante itse tässä kertoo, nimittäin että hän oli syntynyt Firenzessä, kuudennessa l. Porta San Pieron kaupunginosassa n. v. 1090 ja kuului luultavasti vanhaan firenzeläiseen Elisei-sukuun, joka kerskui polveutuvansa roomalaisista; että hänet kastettiin vanhassa Johanneksen kappelissa Firenzessä; että hänellä oli kaksi veljeä, Moronto ja Eliseo; että hänen puolisonsa oli syntyisin Po-joen laaksosta; että hän seurasi keisari Konrad III:a toiselle ristiretkelle (1147-1149), lyötiin ritariksi ja kaatui vihdoin taistelussa pakanoita vastaan v. 1147.

<<< list operone >>>