07
Dante Alighieri - La Divina Commedia - Paradiso
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä

_Hosianna, Pyhä Herra Zebaoth,
mi valkeudellas valtakunnissasi
ylitse loistat tulten onnellisten!_[75]

Näin syventyen sävelmäänsä alkoi
olento tuo nyt laulaa, kahden valon[76]
kauniisti hänen päätään kaarrellessa.

Hän muiden kanssa liittyi karkelohon
ja kipinöitä nopsemmin he multa
äkisti peittyi välimatkan taakse.

Epäilin, itsekseni tuumin: »Virkan,
tuon virkan kuulla valtiattareni,
mi juomin vienoin sammuttaa tään janon.»

Mut kunnioitus, joka täyttää minut,
kun kuulen vain ma äänet _B_ ja _ice_[77]
pään multa painoi niinkuin nukkuvalta.

Mua moisna sietää voinut ei Beatrice,
vaan lausui, hymyn säteillen, mi tehdä
tulessa miekkoiseks ois miehen voinut:

»Mikäli erehtyä en ma saata,
sa mietit, kuinka rangaistuksi tulla
voi kosto oikeakin oikeudella.

Pian sun ma päästän tuosta pulmastasi:[78]
ja sinä kuuntele, näät sanat nämä
ijäisen opin sulle lahjaks antaa.

Ei tahdon ohjaa omaks hyödyksensä
inehmo, jok' ei siinnyt,[79] voinut sietää,
siks itse heimoineen hän kirottihin.

Ja ihmisheimo heikko harhassansa
näin virui monta vuosisataa, kunnes
Jumalan Sana alas astui sinne,

hän missä luonnon, joka Luojastansa
eronnut oli, henkilöönsä liitti
teolla pelkäll' ikirakkautensa.

Älysi suuntaa siihen nyt, min sanon!
Luojaansa yhtyneenä luonto oli
kuin alkujansa hyvä ynnä puhdas.

Mut paratiisista vuoks syynsä oman
se karkoitettiin, koska kääntyi tieltä
totuuden ynnä totuus-elämästä.

Otettu jos on luonnon mukaan mitta
tuon rangaistuksen ristinpuulla, koskaan
niin oikea ei mikään olla voinut.

Mut myöskään niin ei väärä ollut mikään
suhteessa henkilöön, sen kärsineesen,
jok' yhtyneenä oli luontoon tuohon.

Yks työ siis tuotti eri tuloksia;
kun mieleen Jumalan ja Judan oli
tuo kuolo, vapis maa ja Taivas aukes.

Nyt sulle outoa ei olle enää,
kun sanotaan, ett' oikeus-istuin ylin
sittemmin kosti koston oikeankin.

Mut nyt ma näen, kuinka mieles mennyt
on aatos aatokselta solmuun, josta
se kaikin kaipuin irti päästä tahtoo.

Sa sanot: 'Tarkoin tajuan, min kuulen;
mut miks tään tavan lunastuksellemme
valitsi Luoja, viel' on pulma mulle.'

Tää päätös, veli, lepää haudattuna
jokaisen silmiltä, min äly ole
tulessa rakkauden ei kasvatettu.

Todella, koska tuohon kohtaan monen
käy katse, vaikka sen vain harvat huomaa,
ma kerron, miks ol' arvokkain tää tapa.[80]

Jumalan hyvyys, jolle kaikki karsaus
on vierasta, niin hehkussansa palaa,
ett' ikikaunis siitä siroittuvi.

Välittömästi mikä siitä virtaa,
loputon on, näät sen ei laatu muutu,
kun itse on se laadun leiman lyönyt.

Välittömästi mikä siitä virtaa,
vapaata on, kun siihen vaikuttaneet
ei ole eikä voineet seikat uudet.

Ja sitä miellyttää, mi hänt' on lähin;
näät pyhä hehku tuo, mi kaikki kultaa,
parhaiten palaa samankaltaisessa.

Näill' etuoikeuksilla varustettu
ol' ihmisluonto, ja jos yks vain puuttuu,
sen pakko langeta on korkeudestaan.

Vain synti sitä orjuuttaa ja tekee
sen erilaiseksi kuin suurin Hyvyys,
valosta tään kun vähän vain se seestyy.

Eik' arvoonsa se koskaan pääse, ellei
se täytä onttoutta, min synti teki,
vanhurskain rangaistuksin harhateistään.

Luontonne koska siemenessään rikkoi,
näist' erotettiin etuoikeuksistaan
kuin Paratiisista se karkoitettiin.

Ja ettei niitä jälleen voinut voittaa
kuin kahta tietä, tajuat, jos siihen
nyt järkes jännität, ma mitä puhun:

Tie yks: ett' anteeks antanut ois Luoja
vain armostaan; tie toinen, että itse
inehmo korvannut ois hulluutensa.

Nyt katsees syökse ikisyvyytehen
Jumalan päätösten, mun puhettani,
mikäli taidat, tarkoin seuratakses.

Inehmo rajoitettu voinut syytä
ei sovittaa, kun langeta niin alas
ei voinut nöyränä ja kuuliaisna

kuin ylös pyrkinyt ol' uhmassansa;
ja siitä johtui, ettei itsekauttaan
inehmo voinut sovitusta antaa.

Siks täytyi Luojan polkuansa omaa--
yht' taikka kahta taikka kumpaistakin--
inehmo auttaa eloon entisehen.

Mut koska teko tekijän niin paljon
jalompi on, mit' enemmän se kuvaa
hyvyyttä sydämen, mi synnyttää sen,

siks Hän, mi leimaa maailman, nyt käydä
suvaitsi hyvyydessään tietä kahta,
te että kohoisitte korkeuteenne.

Eik' ensi päiväst' asti viime yöhön
niin suurta, juhlallista kenellekään
tapahdu eikä ole tapahtunut.

Näät Luoja auliimp' oli antaessaan
itsensä, että ihminen vois nousta,
kuin jos hän itsestään ois anteeks suonut.

Muut tavat kaikki oikeutta täyttää
ei oisi voineet, ellei nöyrtyneenä
Jumalan poika lihaks tullut oisi.

Toiveesi kaikki että tyydyttäisin,
palajan selittämään kohdan erään,
nää seikat että näkisit kuin minä.

Sa sanot: 'Ilman nään ja nään ma tulen
ja veen ja maankin, kaikin yhtymineen,
häviävän ja kestävän vain hetken.

Ja sentään nääkin seikat luodut ovat.'
Siis jos on totta, mitä sulle sanoin,
tuholta niiden turvass' olla pitäis.

Ah veikko, Enkelit ja seutu kirkas,
miss' olet nyt, vain voidaan luomiks virkkaa
olennon täydellisen niinkuin ovat.

Mut nimittämäs alkuaineet ynnä
muu kaikki myös, mi niistä muodostuvi,
vain luodun voiman ovat voitteloita.

Tähdissä taivaan, jotka niitä kiertää,
ne kaikk' on luodut, niiden aine luotu
kuin myöskin voima, niitä muodostava.

Jokainen eläin sekä kasvi[81] elon
saa ainesvoimasta, min sille säteet
ja kiertoliike tähtein pyhäin kantaa.

Mut itse henkäisevi Hyvyys korkein
inehmon sielun, rakkaudella täyttäin
sen niin, ett' aina Tekijäänsä kaipaa.

Voit siitä päättää ylösnousemuksen
myös laadun vielä, jos sa mielees johdat,
mitenkä luotiin liha kuolevaisen,[82]

kun tehtiin ensimmäinen ihmispari.»


[75] Tämä latinalainen hymni, jonka Justinianus laulaa poistuessaan Danten luota, kuuluu alkutekstissä seuraavasti: _»Osanna sanctus Deus Sabaoth, superillustrans claritate tua felices ignes horum malachoth_.» Hebreankieliset sanat Dante lienee saanut Pyhän Hieronymuksen Vulgatasta.
[76] »Kahden valon jne.» Joko autuutensa ja Dantelle osoittamansa hyvyyden valojen taikka niiden valojen, jotka ihannoivat häntä keisarina ja lainsäätäjänä.
[77] »B ja ice» = Bice, lyhennys ja hyväilymuoto Beatrice-nimestä.
[78] Danten epäilyksen olivat herättäneet Justinianuksen sanat (ks. edell. laulu, s. 10, 15). Beatricen selityksestä käy olennaisesti ilmi, että Kristuksen kuolema oli oikeutettu, mikäli hän oli ihminen, mutta rikos, mikäli hän oli Jumala. Mutta on huomattava, että ristillä ei kuollut erikseen Jumala eikä ihminen, vaan yksi olento, jumalihminen.
[79] »Inehmo, jok' ei siinnyt» = Aatami.
[80] Beatricen todistus on pääpiirteissään seuraava: Ihmissielu, joka on Jumalan välittömästi luoma, on ikuinen, vapaa ja täydellisesti Jumalan luonnon kaltainen; synti riistää häneltä vapauden ja jumalankaltaisuuden eikä hän voi saavuttaa tätä arvoa takaisin, paitsi oikealla katumuksella; Aatamissa teki syntiä koko ihmissuku, joka ei ollut vapahdettavissa muutoin kuin Jumalan armosta tai oman hyvyytensä takia. Mutta itsestään ei ihminen kyennyt itseään vapahtamaan, senvuoksi täytyi Jumalan käyttää tähän tarkoitukseen laupeuttaan ja vanhurskauttaan; niin antoi Jumala itsensä ihmisten edestä ja täytti niin ainoastaan tarpeen vaatiman työn.
[81] Jokaisen eläimen ja kasvin sielu (_anima sensitiva ja a. vegetativa_) luodaan siittämällä (ei välittömästi), ja tähtien säteet ja liikkeet, joista ihmisen tahto on riippumaton, vaikuttavat niiden tekoihin ja johtavat ne päämäärään. Näin lienee selitettävissä tämä tertsiini, joka on koko runoelman hämärimpiä.
[82] Myös ihmisruumiin Jumala loi välittömästi ja niin se oli, kuten skolastikot opettivat, alkuaan kuolematon. Syntiinlankeemuksessa ihminen kadotti kuolemattomuutensa, mutta sai sen uudelleen Kristuksen uhrikuoleman kautta siten että ihminen kyllä kärsii ruumiillisen kuoleman mutta saa kerran uuden, kirkastetun ruumiin.

<<< list operone >>>