06
Dante Alighieri - La Divina Commedia - Paradiso
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä

»Kun Konstantinus[51] kotkan vastenpäivää
radalta käänsi kantataaton, joka
Lavinian otti, vuosisataa kaksi

ja yli pysyi Luojan lintu hiljaa
sopessa Europan[52] ja kukkuloita
lähellä, joilta ensin lähti lentoon.

Vallitsi pyhäin sulkain varjon alla,
kädestä käteen mennen, maailmata;
näin vaihtui valta, joutui käteen minun.

Ma keisar' olin, oon Justinianus,[53]
mi vuoks ens Rakkauden, jonka tunnen,
laeista otin liian pois ja turhan.

Jo ennen kuin ma työhön tuohon ryhdyin,
ma yhteen luontoon Kristuksessa uskoin,
en enempään, ja tyydyin uskohoni.

Mut Agapetus siunattu, mi silloin
ol' ylipaimen, sanoillansa minut
sai ohjatuksi oppiin oikeahan.

Hänt' uskoin ma ja selvään nyt ma näen
oppinsa laadun, kuin sa nähnet toisen
todeksi, vääräks toisen vastakohdan.

Kun tielle Kirkon nyt ma tullut olin,
suvaitsi antaa mulle Luojan armo
työn suuren aatteen, siihen antauduin ma

ja jätin aseet Belisariukselle,[54]
jot' turvasi niin käsivarsi Taivaan,
se että mulle oli merkki levon.

Tää vastaus ensi kysymyksees liittyy;
mut laatu vastauksen pakottavi
jotakin lisäämään mun vielä siihen,

ett' oivaltaisit, kuinka väärin tekee[55]
ne, jotka nousee keisar-kotkaa vastaan
sen anastain tai sitä uhmaellen.

Näe, mikä voima kunnioitettavaks
sen tehnyt on!» Hän tuokiosta alkoi,
kun Pallas kuoli kotkan vallan vuoksi.[56]

»Sa tiedät, Albass'[57] asui vuosisataa
se sitten kolme, sikskuin taistelohon
sai kolme vastaan kolmea sen vuoksi.

Myös tiedät, ryöstöstä sabinitarten
Lucretian tuskaan saakka, kuinka voitti
se lähi kansat kuninkaiden aikaan.

Ja tiedät, kuinka sitä kantoi Rooman
jaloimmat, koska ryntäs Brennus,[58] Pyrrhus
ja muutkin kansanpäät ja liittolaiset.

Niin sai Torquatus, Quinctius takku-tukka
ja Deciukset, Fabiukset[59] maineen
sen, jota mielelläin ma kunnioitan.

Se maahan löi arabialaiset[60] ylpeet,
nuo, jotka Hannibalin johdoll' yli
menivät alppein, mistä Pon on juoksu.

Sen kanssa nuorna Scipio ja Pompeius
voittonsa voittivat, ja tuimaks tuli
se kummulle,[61] min alla synnyit sinä.

Lähellä aikaa,[62] jolloin Taivas tahtoi
lepoonsa lempeään maailman kaiken,
sen Caesar otti Rooman mielen mukaan.

Työt kotkan silloiset Rhein-virta näki
ja Var, Isère ja Saône ja Seine ja laakso
jokainen, josta Rhônen uoma täyttyy.[63]

Ravennan jätti, Rubiconin yli
se kulki, vaan tuo tapahtui niin nopsaan,
sit' ettei seurata voi kieli, kynä.

Espanjaan viskas legionat, sitten
Durazzoon, iskun niiltä sai Farsalus,[64]
min tuska tuntui kuumaan Niiliin saakka.

Antandroon[65] taas ja Simoiin se näki,
jost' oli noussut, Hektorin myös haudan,
ja lens ja turmaks Ptolemaion tuli.

Taas salamana Juban[66] päähän iski,
päin kääntyi länsimaailmaanne, josta
Pompeiuksen jo sotatorvi soitti.

Seuraavan[67] johdolla mit' aikaan sai se,
sit' Tuonelassa Brutus, Cassius ulvoo
ja murehtii Modena ja Perugia.

Sit' itkee vieläi Kleopatra tumma,
mi kotkaa paeten sai käärmeheltä
niin äkillisen ynnä synkän surman.[68]

Punaiseen mereen saakka kaarsi kotka
tuon johdolla ja maailmaan loi rauhan,
niin että Janus-templi suljettihin.

Mut kaikki edelliset työt sen, joista
nyt puhun, ynnä myöhäisemmät, piiriss'
elämän maisen, sille alistetun,

vähäksi jää ja himmeäks sen rinnan,
mit' teki sillä kolmas Caesar,[69] silmin
jos kirkkain katsotaan ja mielin puhtain.

Jumalan oikeus, joka haltioi mun,
näät hälle myönsi, käteen sen, min sanoin,
suuruuden olla kosto Taivaan vihan.

Nyt hämmästy, ma mitä virkan vielä:
Tituksen kanssa sitten kostamahan
se riensi verisyytä synnin vanhan.

Ja koska Longobardin hammas[70] puri
taas Pyhää Kirkkoa, sen siipein alla
apuhun, voittoon Kaarle Suuri saapui.

Nyt näistä päättää saatat niiden suhteen,
joit' yllä syytin, ynnä syntiensä,
jotk' ovat turmionne kaiken lähde.

Yks yhteismerkin puolueesen sitoo,
sen sijaan toinen keltaliljat keksii:[71]
on nähdä vaikeaa, ken suurin syypää.

Muun merkin alla ghibellinit tehkööt
temppunsa; sillä pahoin seuraa kotkaa,
ken sen ja oikeuden erottavi.

Eik' uusi Kaarle[72] guelfinensä sitä
lyö maahan, mutta peljätköön sen kynttä,
mi leijonat jo suuremmatkin nylki.

Jo usein itki isän syytä pojat,
älköönkä luulko, että vaakunaansa
Jumala vaihtaa vuoksi Ranskan liljain!

Tään pienen tähden[73] kaunehena henget
on hyvät, jotka niin on toiminehet,
heit' että kunnia ja maine seuraa.

Ja kun näin harhautuen sinne lentää
halumme, luonnollista on, ett' toden
rakkauden säteet hitaammasti nousee.

Mut juuri palkan ynnä ansiomme
vertailu onpi ilostamme osa,
kun ovat kummatkin ne yhtä suuret.

Elävä oikeus näin meissä tunteet
niin puhdistaa, ne ettei pääse pahaan
mihinkään kääntymähän enää koskaan.

Kuin eri äänin sointu kaunis syntyy,
niin eri asteet elämässä täällä
luo tähtitarhain sopusoinnun armaan.

Sisällä päärlyn tämän päilyväisen
palavi valo Romeon,[74] min suuret
ja kauniit työt niin pahoin palkittihin.

Mut ei Provence, mi häntä vastaan oli,
nyt siitä nauti; näät se väärään kulkee,
ken toisen onnen turmionaan pitää.

Tytärtä neljä kuningattariksi
Raimondo Berlinghieri naitti, tämän
sai aikaan Romeo, mies vieras, halpa.

Sai hänet pyytämähän sanat kateet
tiliä sitten tuolta vanhurskaalta,
mi kymmenestä kaksitoista antoi.

Läks sitten köyhänä ja harmaapäänä
palalta pala kerjäämään hän; miehen
tuon mielen maailma jos tuntis, sitä

enempi kiittäis, vaikka nytkin kiittää.»


[51] Keisari Konstantinus I muutti Rooman valtakunnan pääkaupungin (jonka vaakunassa oli kuvattuna kotka) Roomasta Bysantiin, lännestä itään eli siis vastoin auringon suuntaa sekä vastaan Aineiaan, roomalaisten »kantataaton», matkaa Troijasta Italiaan (jossa hän otti puolisokseen Lavinian, Latinus-kuninkaan tyttären).
[52] Dante oletti keisarillisen istuimen siirron Bysantiin (»Euroopan soppeen») tapahtuneen v. 333 j.Kr. (Brunetto Latinin muk.) ja keisari Justinianuksen nousun valta-istuimelle v. 539.--Kukkuloilla tarkoitetaan Troijan vuoria.
[53] Keisari Justinianus I (synt. 483, valitt. keisariksi 527, kuol. 565), joka jätti maailmalle itsestään juhlallisen muistomerkin: roomalaisen lain (_Corpus Juris civilis_). Justinianus oli vajonnut harhaoppiin, jota varsinkin Eutykes saarnasi ja joka väitti, että Kristuksessa oli ainoastaan yksi luonto, jumalallinen, mutta paavi Agapetus, joka saapui Konstantinopoliin anomaan rauhaa itä-goottien puolesta, sai hänet eräässä uskonnollisessa keskustelussa vakuutetuksi Kristuksen kahdesta luonnosta, jumalallisesta ja inhimillisestä.
[54] Belisarius, Justinianuksen oiva sotapäällikkö (490-565), jonka urotöistä sotaretki itä-gootteja vastaan sekä vandaalien vallan kukistaminen Afrikassa ovat huomattavimmat.
[55] Väärintekijöillä tarkoitetaan sekä ghibelliinejä, jotka käyttivät keisarikunnan vertauskuvaa itsekkäisiin tarkoituksiin, että guelfeja, jotka sitä vastustivat.
[56] Seuraavassa Dante kertoo pääpiirteissään teoksessaan _De Monarchia_ Rooman vallan loistavan voittokulun yli Vanhan maailman alkaen siitä hetkestä, jolloin Pallas, Latiumin kuninkaan Evanderin poika, kaatui taistelussa Rutulien kuningasta Turmista vastaan.
[57] Albassa = Alba Longassa, jonka Aineiaan pojan Ascaniuksen sanotaan perustaneen ja jossa kotka vallitsi yli kolme vuosisataa, siihen asti, jolloin kolme Horatius-veljestä joutui taisteluun kolmen Curiatiuksen kanssa ylivallasta ja aiheutti kaupungin häviön.
[58] Brennus, gallialaisten johtaja Roomaa vastaan (gallialaiset voitti T. Manlius Torquatus).--Pyrrhus, Epeiroksen kuningas, tarentumilaisten johtaja.
[59] Rooman sotamaineen edustajia.
[60] »Arabialaiset» = Hannibalin afrikkalaiset joukot. Danten aikana kutsuttiin arabialaisten nimellä yleensä Pohjois-Afrikan väestöä; ehkä Dante on käyttänyt tätä nimitystä myös loppusoinnun vuoksi.
[61] Kummulla tarkoitetaan Fiesolea, jonka juurella Firenze sijaitsee ja jonka G. Pompeiuksen kerrotaan hävittäneen (Villani).
[62] »Lähellä aikaa» = lähellä Kristuksen syntymän aikaa.
[63] Ranskan jokia, jotka todistavat Caesarin voittoisista sodista Galliassa.
[64] Farsaloksessa (Thessaliassa) Caesar sai ratkaisevan voiton Pompeiuksesta (48 e.Kr.). Tämän voiton seuraukset tuntuivat aina Niilin rannoilla asti, jossa Plotemaios surmasi Pompeiuksen tämän noustessa maihin. Caesar vuorostaan kukisti Plotemaioksen vallan Egyptissä.
[65] Antandros, satamakaupunki Frygiassa.--Simois, pieni joki, joka virtaa lähellä Troijaa.
[66] Juba, Numidian kuningas, Pompeiuksen lämmin kannattaja, kaatui Tapsuksen taistelussa (46 e.Kr.).
[67] Seuraava valloittaja oli Octavianus Augustus, joka Filippin luona voitti Brutuksen ja Cassiuksen. Myöhemmin hän raivasi tieltään Marcus Antoniuksen ja tämän veljen Luciuksen Perugiassa. Tämä kaupunki sai kärsiä pitkäaikaisesta piirityksestä.
[68] Viittaus Kleopatran itsemurhaan: tarinan mukaan hän tappoi itsensä kyykäärmeen myrkyllä Actiumin tappion ja Antoniuksen kuoleman jälkeen, kun ei voinut vietellä voittajaa Octavianusta.
[69] »Kolmas Caesar» = keisari Tiberius, jonka hallitessa Kristus ristiinnaulittiin; Dante, jonka mielestä tämä teko on osittain juutalaisten syytä, antaa tälle keisarille sotapäällikkönsä Tituksen kautta kunnian olla Jumalan vihan kostajana.
[70] »Longobardin hammas» = longobardien viimeinen kuningas Desiderius, joka ahdisti kovasti paavi Hadrianus I:tä, kunnes Kaarle Suuri tuli avuksi ja voitti kirkon viholliset (773).
[71] Ks. edellä [35].--Edelliset pitivät omana tunnusmerkkinään Rooman kotkaa; jälkimmäiset olivat ottaneet puoluekilpeensä kultaliljat (_fleurs de lys_), Ranskan kuningassuvun tunnusmerkin.
[72] »Uusi Kaarle» = Anjoun Kaarle I, joka oli Napolin kuninkaana ja guelfien johtajana vuoden 1300 vaiheilla.
[73] Tässä Justinianus vastaa Danten toiseen kysymykseen (ks. edell. laulu, s. 5, 6) ja sanoo, että Merkurius, »taivaan pienin tähti», (_Dante: Convito_ II. 14.) on määrätty niille hengille, jotka maan päällä ovat koettaneet saavuttaa kunniaa ja hyvän maineen ihmisten keskuudessa. Koska he näin poikkesivat ylimmästä päämäärästä, joka on Jumala, heidän on pakko viettää aikansa tässä lähinnä alimmassa taivaassa.
[74] Romeo = Romieu de Villeneuve (synt. n. 1170), Provencen viimeisen kreivin, Raimundus Berlinghieri IV:n neuvonantaja ja ylin hovimestari; kreivin kuoltua (1245) hän jäi hallituksen hoitajaksi sekä kreivin viimeisen tyttären, Beatricen, holhoojaksi. Tämä tytär naitettiin Anjoun Kaarle I:lle (vrt. Kiirastuli VII). Romieu kuoli v. 1250.--Kreivin kolmesta vanhimmasta tyttärestä oli Margareta nainut Ranskan kuninkaan Ludvig IX:n, Eleonora Englannin kuninkaan Henrik III:n ja Sanctia viimemainitun veljen Rikhardin, Cornwallin kreivin, joka 1257 valittiin Saksan kuninkaaksi, ja näin tuli kustakin neljästä sisaresta aikanaan kuningatar. Tämä kaikki on historiallisesti totta. Mutta Danten aikana oli liikkeellä toinenkin tarina, jonka hän esittää tässä ja joka tavataan laajempana Villanilla (_Cron_. VI 91).

<<< list operone >>>