Dante Alighieri - La Divina Commedia - Inferno - Canto 12
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä - Inferno - Canto 12

Tulimme paikkaan alasmenon. Karu

2 se oli, moinen, että silmä säikkyi,
3 myös vuoksi sen, mi siellä asui. Kuin on
4 maanvieremä, mi Trenton tälläpuolen
5 Etsch-virran siittänyt on, vuoksi aallon,
6 mi alta jäyti, tai maanjäristyksen,
7 niin että huipulta, sen lähtöpäästä,
8 on louhta mointa, että tuskin alas
9 tiet tasangolle löytää voi, ei ylös:
10 näin oli jyrkänteen sen polku myöskin,
11 ja kuilun haljennehen äyrähällä
12 lepäsi pitkällänsä Kretan hirmu,
13 mi vatsast' oli valelehmän tullut.
14 Ja kun hän meidät huomas, itse puri
15 hän itseään kuin vihan kahlitsema.
16 Oppaani viisas hälle huusi: »Ehkä
17 Ateenan ruhtinaaksi[51] luulet tätä,
18 mieheksi, joka päällä maan sun surmas?
19 Pois tieltä, peto! Astu tää ei alas
20 sun siskos neuvomana, mutta tulee
21 vain katsomahan teidän vaivojanne.»
22 Kuin härkä raivoaa, mi juuri saanut
23 on iskun kuolettavan, eikä osaa
24 kävellä, mutta sinne tänne hyppii,
25 niin mylvivän näin Minotauron. Mutta
26 Oppaani huolellinen huus: »Käy alas,
27 nyt tie on auki, koska noin se raivoo.»
28 Kivien suurten, vyöryneitten yli
29 kävimme, usein alla jalkojeni
30 ne liikkui, työntäminä taakan oudon.
31 Ma kuljin miettien. Hän virkkoi: »Mietit
32 sa ehkä tätä vieremää, min vahti
33 on pedon viha, jonka lannistin ma.
34 Siis tiedä, tänne ala-helvettihin
35 kun kerrall' eellimmäisellä ma astuin,
36 tuo kallio ei vielä syössyt ollut.
37 Mut en ma erehdy, jos lausun: ennen
38 kuin tuli Hän, mi saaliin suuren otti
39 pimeyden herran piirist' ylemmästä,
40 järisi kauttaaltaan tää synkkä syvyys,
41 ett' aattelin, nyt kaikkeus saanee tuta
42 sen sopusoinnun, jonka luullaan usein
43 maailman muuttaneen jo kaaokseksi.
44 Samalla hetkellä tää vanha vuori
45 myös sieltä täältä säpäleiksi särkyi.
46 Mut kuiluun katsehes nyt luo: on liki
47 se verivirta, missä kaikki kiehuu
48 toiselle väkivaltaa tehneet.» Katsoin.
49 Oi, sokko ahneus! Oi, hurja viha,
50 elossa lyhyessä mi niin meit' ajaa
51 ja päättyy verilöylyyn ijäisehen!
52 Näin kaarenmuotoisen ma kaivoshaudan
53 tasangon kaiken poikki piirtyväksi,
54 kuin mulle kertonut ol' Oppahani.
55 Välillä sen ja kallion kentaurit
56 jouskädet rivityksin juoksi, niinkuin
57 maan päällä ennen metsään mennessänsä.
58 Kun meidät näkivät, he pysähtyivät,
59 joukosta kolme eros jousikättä,
60 vasamin valmiiksi jo varustetuin.
61 Yks huusi kaukaa: »Mihin rangaistukseen
62 te käytte, vuorta alas astuvaiset?
63 Seis! Vastatkaa! Jos ette, ammun nuolen.»
64 Mun Mestarini: »Keironille siinä
65 vieressäs vastaamme. Sun tahtos aina
66 on ollut kiivas sekä turmiokas.»
67 Mua koski hän ja jatkoi: »Tuoss' on Nessus,[52]
68 mi kuoli kauniin Deianeiran vuoksi
69 näin itsellensä verikoston tehden.
70 On keskimmäinen, tuo, mi maahan katsoo,
71 Akilleun kasvattaja, suuri Keiron;
72 ja kolmas Folus, vihastansa kuulu.
73 He tuhansittain kaivoshautaa kiertää
74 jokaisen sielun ampuen, mi nousee
75 verestä enemmän kuin syynsä sallii.»
76 Petoja nopsia me lähestyimme.
77 Vasaman otti Keiron ja sen kärjin
78 hän käänsi taapäin parrankarvat suultaan.
79 Kitansa noin kun auki sai, hän virkkoi
80 nyt kumppaneilleen: »Tokko näätte, että
81 tuon taemmaisen alla kivet kiikkuu.
82 Ei tapa kuolleiden noin käydä.» Vastas
83 Oppaani hyvä, yltäin ryntähisin
84 kentaurin, kussa luontoa kaks yhtyy:
85 »Elävä on hän, totta yksin hälle
86 mun kuilut tummat nää on näytettävä,
87 tuo hänet tänne Sallimus, ei huvi.
88 Tään uuden tehtävän ken mulle uskoi,
89 hän saapui hallelujaa laulamasta;
90 tää mies ei rosvo ole, enkä minä.
91 Mut kautta kunnon korkean, mi sallii
92 mun käydä polkua tään raisun rannan,
93 suo meille joukostasi yksi, joka
94 voi meille näyttää kaahlamon ja ottaa
95 tään miehen selkäänsä: näät kun ei henki
96 hän ole, voi hän ei kautt' ilman käydä.»
97 Ryntäänsä oikean nyt käänsi Keiron
98 ja Nessukselle virkkoi: »Saata heitä!
99 Jos tiellä kohtaat parven toisen, torju!»
100 Kävimme saattajamme varman kanssa
101 nyt äärtä tulipuna-kuuman kiehun,
102 min keskeltä nous huudot keitettyjen.
103 Näin kansaa, joka kulmiin saakka kastuu.
104 Kentauri suuri sanoi: »Valtiaita
105 he ovat, tahraamia veren, ryöstön.
106 He siellä huokaa vääryyttensä vuoksi:
107 niin Aleksander kuin Dionysius[53] julma,
108 Sisilialle joka tuskaa tuotti.
109 Ja otsa tuo, min tumma tukka peittää,
110 on Azzolinon;[54] tuo taas liinatukka
111 Obizzo Estin[55] on, mi murhattihin
112 poikansa käden kautta luonnottoman.»
113 Ma käännyin Mestariin. Hän virkkoi: »Tämä
114 nyt olkoon ensimmäisesi, ma toinen.»
115 Jäi tuonnempana seisomaan kentauri
116 taas lauman erään luo, mi saakka leukaan
117 kohosi hurme-huppelosta. Meille
118 hän varjon yksinäisen näytti, virkkoi:
119 »Tuo Herran[56] huoneess' sydämen sen pisti,
120 mi viel' on kunniassa Thames'in luona.
121 Näin sitten kansaa, jotka kuohun yli
122 kohosi paineen taikka vartaloineen,
123 ma niistä tunsin monta tuttavata.
124 Aleni vähitellen hurmevirta,
125 siks kunnes kastui jalat vain, ja siitä
126 ol' ylimeno meillä virran poikki.»
127 Kentauri virkkoi: »Niinkuin toisahalla
128 ain kuivuvan näät tulikuuman kuohun,
129 niin toisahalla alemmaksi aina
130 sen pohja painuu, sikskuin sinne tullaan,
131 miss' ijäisesti hirmuvalta huokaa
132 Oikeuden jumalaisen mukaan. Siellä
133 nyt Attilakin rangaistustaan kärsii,
134 kuningas hunnein, maiden vitsa kerran,
135 ja Pyrrhus,[57] Sextus; siellä kyyneleitä
136 tuon tulituskan ijäisesti itkee
137 Rinier Cornèton mies ja Rinier Pazzo,[58]
138 maanteillä jotka sotaa moista kävi.»
139 Hän kääntyi, yli kaahlamon taas kulki.

list operone