Dante Alighieri - La Divina Commedia - Inferno - Canto 10
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä - Inferno - Canto 10

Kaupungin muurin ynnä tuskain tuimain
2 välitse tietä kapeaa nyt eespäin
3 käy Mestari, ja minä jäljissänsä.
4 »Sa korkein viisaus, mi mieles mukaan
5 pimeyden piirein kautta johdat mua,
6 mun täytä toivoni ja vastaa mulle!
7 Noit' ihmisiä voiko nähdä, jotka
8 viruvat haudoissaan? Näät kannet kaikki
9 on auki eikä ketään vartiata.»
10 Hän mulle: »Kaikki suljetaan, kun tänne
11 laaksosta Josafatin[39] palajavat
12 he ruumiinensa, sinne jättämineen.
13 Taholla tällä Epikurus lepää
14 ja hänen oppilaansa, jotka uskoi,
15 ett' elo sielun päättyy ruumiin kera.
16 Mut kysymys, min mulle teit sa, tuolla
17 sisällä saap' on varman vastauksen,
18 myös toivos salainen, sa jost' et puhu.»
19 Ma hälle: »Hyvä Oppaani, en peitä
20 sinulta mieltäin, vaikk' en liioin haasta;
21 mun siihen totuttanut oot jo ammoin.»
22 »Toskanan mies, mi sanoin kaunein kautta
23 tään tulikaupungin käyt elävänä,
24 sua pyydän tähän hetken seisahtumaan.
25 Sun kieles ilmoittaa sun syntyneeksi
26 jalossa tuossa isänmaassa, jolle
27 lien ollut ehkä liian rasittava.»
28 Eräästä hauta-arkusta tuo ääni
29 äkisti soi, ma siitä säikähtyen
30 lähenin hiukan Saattajaani. Lausui
31 hän mulle: »Käänny! Mitä teet sa? Siinä
32 on Farinata,[40] pystyyn noussut on hän,
33 voit hänet nähdä aina uumaa myöten.»
34 Katseeni häneen kiintynyt jo oli,
35 kohosi rinta tuon ja otsa ylväs
36 kuin ois hän halveksinut helvettiä.
37 Ja Oppaan kädet uljaat viipymättä
38 mun hänen luokseen hautain kesken johti,
39 ja näin hän virkkoi: »Sanas selvät olkoot!»
40 Kun tullut olin haudan tuon ma ääreen,
41 mua hetken katsoi ja kuin suuttuneena
42 hän kysyi: »Virka esivanhempasi!»
43 Ma, joka kärkäs olin tottelemaan,
44 salannut tuota en, vaan kaikki sanoin;
45 hän hiukan nosti kulmakarvojansa
46 ja lausui: »Vastustajat hurjat oli
47 he mulle, heimollein ja ystävillein,
48 kahdesti siksi karkoitin ma heidät.»
49 »Molemmin kerroin», vastasin, »he palas
50 paostaan, hajaltansa, vaan tuo taito
51 väelles omalle jäi oudonlaiseks.»
52 Viereisen haudan kannen alta haamu[41]
53 nyt nousi, näkyi leukaan saakka; luulen,
54 hän että polvin oli ponnistaunut.
55 Mua katsein kiersi hän kuin kerallani
56 ois toisen nähdä tahtonut. Mut turhaks
57 sen toivon huomaten, hän itki, virkkoi:
58 »Jos tähän synkkään vankilaan sa saavut
59 vuoks sielun ylevyyden, lausu, missä
60 on poikani? Miks ei sun seurassasi?»
61 Ma hälle: »Tule itsestäin en tänne,
62 hän saattajani on, mi tuolla vartoo,
63 lie Guidos hänt' ei kyllin arvostanut.»
64 Nimensä arvannut jo sanoistansa
65 ja tuskiensa laadusta ma olin,
66 siks täyden niin voin vastauksen antaa.
67 Äkisti kohoten hän huusi: »Kuinka?
68 Sanoitko: arvostanut? Eikö enää
69 hän elä? Nää ei päivän valkeutta?»
70 Kun vastausta hiukan viivyttävän
71 hän huomas mun, taas takaisin hän putos
72 päistikkaa, eikä enää ilmestynyt.
73 Mut toinen, ylväs tuo, min vuoksi jäänyt
74 ma olin, muuttanut ei muotoansa,
75 ei kylkeään hän kääntänyt, ei kaulaa.
76 »Ja jos», hän jatkain puhettamme lausui,
77 »tuo taito meille oudoks jäi, niin mua
78 enempi se kuin tämä vuode vaivaa.
79 Mut viittäkymmentä[42] ei kertaa kasvot
80 säteile sen, mi tääll' on valtiatar,
81 kun tuta saat tuon taidon painavuuden.
82 ja suloiseen jos maailmaan sa palaat,
83 niin virka, miks tuo kansa on niin kova
84 kun heimolleni[43] joka säädöksessään?»
85 Ma hälle: »Teurastus ja taisto suuri,[44]
86 mi aallot Arbian sai punertumaan,
87 lakien noiden laadintaan on syynä.»
88 Pudisti päätään, huokas hän ja lausui:
89 »En tuossa yksin ollut, enkä varmaan
90 myös syyttä noussut oisi muiden kera.
91 Mut siinä yksin olin, missä kaikki
92 Firenzen tahtoivat maan päältä poistaa,
93 sit' yksin puolustin[45] ma pystypäisnä.»
94 »Nimessä siemenenne rauhan», silloin
95 ma pyysin, »purkakaa tuo solmu, joka
96 sitovi järkeni. Jos oikein huomaan,
97 te näätte ennakolta, mitä tuopa
98 on helmassansa tulevainen aika,
99 mut ette nykyisyyden kohtaloita.»
100 Hän mulle: »Lailla heikkosilmäisien
101 etäiset erotamme seikat, sallii
102 sen valon meille vielä Tuomar' ylin.
103 Mut kun he lähestyvät, tapahtuvat,
104 älymme turha on, ja tiedä emme,
105 jos muut ei kerro, maailmasta mitään.
106 Tajunnet tuosta, että kuollut aivan
107 oleva tietomme on siitä saakka
108 kuin suljetahan vastaisuuden portti.»
109 Ma silloin lausuin syyni syyttämänä:
110 »Siis hälle kertokaa, mi vaipui alas,
111 poikansa että eläviss' on vielä.
112 Ja vastaukseni jos hälle viipyi,
113 se tapahtui, tuo hälle selittäkää,
114 kun mietin harhaa, min nyt haihdutitte.»
115 Mua takaisin jo kutsui Mestarini,
116 siks kiihkeämmin pyysin vainajata
117 minulle virkkamaan, ken kanssaan oli.
118 Hän lausui: »Enemmän kuin tuhat täällä
119 viruvi kanssasi, myös Fredrik toinen[46]
120 ja Kardinaali, puhumatta muista.»
121 Hän hautaan vaipui. Mietiskellen tuota
122 puhetta, soipaa vihamieliseltä,
123 päin muinais-ajan laulajaa ma kuljin.
124 Hän lähti liikkeelle ja käydessämme
125 hän lausui: »Miks niin olet mietteissäsi?»
126 Tunnustin hälle sen. Tuo viisas mua
127 näin varoitteli: »Mielees kaikki paina,
128 mit' itsellesi vastaista liet kuullut,
129 ja ota vaari nyt!»--hän sormen nosti--
130 »naissilmän[47] kaikki-näkeväisen, kauniin
131 tuon sulosätehessä koska seisot,
132 elosi kulun kuuleva oot hältä.»
133 Hän vasempaan nyt askeleemme johti;
134 jätimme muurin, kohti keskipaikkaa
135 tään piirin käyden, tietä laaksoon viepää,
136 min katku inhoa jo kaukaa nosti.

list operone