Dante Alighieri - La Divina Commedia - Inferno - Canto 06
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä - Inferno - Canto 06

Kun toipui mieleni, mi mennyt lukkoon
2 ol' langon, kälyn onnettuuden vuoksi,
3 niin että sääli, murhe huumas minut,
4 näin uudet vaivatut ja uudet vaivat:
5 kuhunka liikun, kunne käännyn, kunne
6 ma katsonkin, nään kauhut kaikkialta.
7 Piirissä kolmannessa oon, miss' sade
8 kirottu, kylmä, ikirankka lankee:
9 se laatuaan ei koskaan muuksi muuta.
10 Pimeyden halki sinkoo rakeet suuret,
11 samea vesi, hyinen hyhmä siellä,
12 maa märkä haisee tuosta inhuudesta.
13 Ja Kerberus, tuo epäsaalas julma,
14 ja kolmi-kurkku, koiran lailla haukkuu
15 päin ihmisiä sinne uppoovia.
16 Punaiset päässä silmät, takkukarva,
17 käpälä-kynsi, laaja-vatsa peto
18 tuo repii sieluja ja raataa, nylkee.
19 Saa sade heidät ulvomaan kuin koirat:
20 sivullaan toisella he toista suojaa
21 ja usein kääntyvät nuo kiron omat.
22 Kun Kerberus, tuo lohikäärme, meidät
23 havaitsi, meille hampaitaan hän näytti,
24 suu auki, joka jäsen jäntevänä.
25 Oppaani silloin käsin kaksin otti
26 pivoonsa maata sekä täysin kourin
27 hän sitä syyti ahmatille kitaan.
28 Kuin koira, joka nälässänsä haukkuu,
29 mut tyyntyy, saatuansa purtavata,
30 ja joll' on huoli vain sen nielennästä,
31 niin teki Kerberus nyt leuoin levein,
32 tuo hirviö, min haukku huumaa vainaat,
33 niin että kuuroutta toivoo kukin.
34 Kuljimme yli kuolleiden, joit' iskee
35 ikuinen sade, polkein päälle heidän
36 tomunsa ihmishahmoisen, mut turhan.
37 Viruivat maassa kaikki, paitsi yksi,
38 mi heti nousi istumaan, kun meidät
39 hän edessänsä näki saapuviksi.
40 »Oi, kulkevainen tämän turmankuilun»,
41 näin mulle hän, »jos voit, niin tunne minut,
42 maailmaan tulit, ennen kuin sen jätin.»
43 Ma hälle: »Tuska täällä kärsimäsi
44 mun mielestäni ehkä riistää sinut,
45 kun muista nähneeni en sua koskaan.
46 Mut mulle lausu, kuka lienet, jolle
47 niin inha tääll' on pantu paikka vaivan,
48 ett' tuimempi ei tuska suurempikaan.»
49 Hän mulle: »Oma kaupunkis, mi täynnä
50 kateutta niin on, että tulvii yli,
51 kotini oli elon heljän aikaan.
52 Nimeni Ciacco[25] oli siellä. Tähden
53 nyt ahmattiuden synnin turmiokkaan
54 mua sade murtelevi, niinkuin näet.
55 En yksin täällä ole, sielu kurja,
56 vaan kaikki nää on saman synnin vuoksi
57 samassa kiusassa.» Hän päätti puheen.
58 Ma hälle vastasin: »Oi Ciacco, vaivas
59 mua painaa niin, siit' että silmä kastuu,
60 mut virka, jos sa voit, kuin käyp' on kansan
61 tuon kurjan kaupungissa kiistävässä?
62 Vanhurskasta siell' onko yhtään? Lausu,
63 myös miks niin hurja riehuu riita siellä?»
64 Hän mulle: »Kauan kestänyt on kauna,
65 pian veri virtaa. 'Metsäpuolueenne'[26]
66 on häpeällä toisen karkoittava.
67 Se sitten sortuu vuorostaan, kun kolme
68 kulunut vuotta on, ja toinen nousee
69 avulla erään, nyt jo vaanivaisen.
70 Se päänsä korkealla kauan kantaa
71 pitäen toista raskaan ikeen alla,
72 se kuinka hävennee ja huoanneekin.
73 Kaks on vanhurskasta,[27] mut heit' ei kuulla:
74 säentä kolme, kateus, ahneus, ylpeys,
75 sydämet kaikki siell' on sytyttänyt.»
76 Puheensa surullinen päättyi tähän.
77 Ma hälle: »Vielä mulle virka tieto
78 ja salli sananvaihto toivomani.
79 Ah, suo mun tulla tuntemaan se paikka
80 ja kohtalo, miss' ovat miehet jalot
81 Tegghiajo, Farinata, Henrik, Mosca,
82 Iacopo Rusticucci, muutkin, jotka
83 oikeutta tahtoivat. Heill' onko autuus
84 nyt taivahan vai tuska helvetissä?»
85 Hän mulle: »Mustempien joukoss' on he,
86 syy moninainen heitä pohjaan painaa.
87 Voit heidät nähdä, jos niin alas astut.
88 Mut maan kun armaan päälle nouset jälleen
89 sua anon muille mua muistuttamaan.
90 En enempää ma virka enkä vastaa.»
91 Hän syrjään sitten silmät käänsi, katseen
92 loi minuun karsaan, painoi päänsä, syöksyi
93 sokeiden muiden lailla maahan multa.
94 Oppaani lausui: »Herää ei hän enää,
95 ei ennen kuin soi torvet tuomiolle.
96 Vihollisensa valtava kun saapuu,
97 he kukin löytävät taas haudan himmeen
98 taas saavat lihallisen hahmon, ruumiin,
99 ja sanan kuulevat, mi kaikuu iki.»
100 Loassa varjojen ja hyhmän hyisen
101 me vitkaan kahlasimme, haastain hiljaa
102 elosta tuonen-takaisesta. Siksi
103 ma vihdoin virkoin: »Mestari, nää vaivat
104 kasvaako tuomion tuon suuren jälkeen
105 vai vähenee vai entiselleen jääkö?»
106 Hän mulle: »Palaa viisautees, min mukaan
107 olento täydellisempi myös tuntee
108 syvemmin nautinnon ja kärsimyksen.
109 Tää suku kadotettu, vaikk'ei koskaan
110 todella täydellisty, sentään vartoo
111 enempi olla kuin se nyt on.» Käyden
112 näin tiemme kääntehesen, haastelimme
113 me paljon muuta, jot' en kerro; sitten
114 tulimme paikkaan, jost' on alasmeno:
115 löysimme Pluton, suuren vainolaisen.

list operone