Dante Alighieri - La Divina Commedia - Inferno - Canto 01
Eino Leino - Jumalainen Näytelmä - Inferno - Canto 01

1 Elomme vaelluksen keskitiessä[1]
2 ma harhaelin synkkää metsämaata[2]
3 polulta oikealta poikenneena.
4 Ah, raskasta on sanoa kuink' oli
5 tuo salo kolkko, autio ja sankka!
6 Sit' aatellessa vielä muisti säikkyy.
7 Ei kaameampi itse kalma liene;
8 mut koska hyvää myös ma löysin sieltä,
9 kuvata muutkin tahdon tapaamani.
10 En tiedä, kuinka tuonne tullut olin;
11 niin horroksissa ollut lien ma silloin,
12 kun jätin, koito, tien ma todellisen.
13 Mut päästyäni juureen kummun, missä
14 tuo laakso loppui, jonka kauhistukset
15 sydämen multa oli lävistäneet,
16 ma ylös katsoin: vuoren huippu hohti
17 säteissä tuon jo tähden,[3] kaikki joka
18 jokaista tietä ohjaa oikeahan.
19 Tyventyi silloin hiukan pelko multa,
20 mi pauhas sydämeni järvell' äsken,
21 kun vietin kauhun yötä kaameata.
22 Mut niinkuin se, mi vielä huohottaen
23 mereltä päässyt juur' on rantamalle
24 ja katsoo taapäin vettä vaarallista;
25 niin sielunikin, hädissänsä vielä,
26 taa kääntyi katsomahan paikkaa, joka
27 ei salli elää kenenkään. Kun olin
28 ruumistain väsynyttä virkistänyt,
29 taas nousin vuoren jylhän jyrkännettä
30 alemman aina lujaan lyöden jalan.
31 Mut katso! Vuorenrinteen alkupäässä
32 sai siro, nopsa pantteri[4] mua vastaan,
33 min verho oli talja täplikkäinen.
34 Ei väistynyt se eestä silmieni;
35 ja siihen määrään esti tieni, että
36 jo monta kertaa taaksepäin ma käännyin.
37 Ol' aika aamun varhaisen. Nous Päivä
38 taivaalle kaikkein niiden tähtein kanssa,
39 jotk' oli seurassaan, kun ensi kerran
40 loi Taivaan Rakkaus kiertoansa käymään
41 nää kauniit kappaleet. Siks syyn jo luulla
42 pedosta hyvää kaunis-karvaisesta
43 soi aika armas vuorokauden, vuoden.
44 Mut silti ollut taas en säikkymättä,
45 kun näön uuden, jalopeuran, näin ma;
46 tuo ilmestyi ja tuli vastahani
47 päin pystyin, nälästä niin raivokkaana,
48 tuost' että ilma tuntui vapisevan.
49 Ja suden näin, mi laihuudessaan näytti
50 himojen kaikellaisten täyttämältä;
51 se monen elämän jo katkeroitti.
52 Tuo niin mun toperrutti kammollansa,
53 näkönsä jota mulle huokui, että
54 kadotin toivon päästä kukkulalle.
55 Ja kuin on voiton kilpa jollakulla
56 ja saapuu aika häviönkin hälle,
57 min mieli murtuu, sydän itkee silloin,
58 niin mulle peto rauhaton tuo teki,
59 mi käyden vastahani verkallensa
60 mun tunki sinne, kuss' on Päivä vaiti.
61 Alemma noin kun aina vierin, sattui
62 silmiini miesi, jolta vaitiolo
63 jo pitkä näytti kielen kangistaneen.
64 Tuon koska erämaassa autiossa
65 ma näin, »Mua sääli», hälle huusin, »kuka
66 lienetkin, ihminen tai varjo vainen!»
67 Hän vastas: »Olin ihminen, en ole,
68 mun oli taatto, maammo Mantovasta,
69 isäini luita maa Lombardian painaa.
70 _Sub Julio_ ma synnyin,[5] vaikka myöhään,
71 näin hyvän Augustuksen aikaan Rooman
72 jumalten vääräin vielä vallitessa.
73 Mies runon olin, lauloin hurskahasta
74 Ankiseen pojasta, mi jätti Troian,
75 kun Ilion ylväs hiiltyi raunioina.
76 Mut sa miks palaat kovan onnen paikkaan?
77 Miks et sa nouse vuorta valoisata,
78 mi alku on ja aihe kaiken ilon?»
79 »Vergilius olet siis, tuo lähde, josta
80 jokena vierii sanantaito kirkas!»
81 hänelle virkoin otsa ujostuen.
82 »Sa valkeus, ylpeys runon valtiaiden,
83 lue hyväksein nyt pitkä into, rakkaus,
84 joll' olen teostasi tutkistellut.
85 Mun mestarini oot, mun tekijäni:
86 sinulta yksin oppinut ma olen
87 sen tyylin kauniin, jok' on kunniani.
88 Näe peto, jonka tähden käännyin; auta
89 sen ohi mua, viisas kuulu! Multa
90 se vapisuttaa poven ynnä ponnen.»
91 »Sun paras ottaa onkin suunta toinen»,
92 hän vastas, nähdessään mun kyynelöivän,
93 »jos päästä aiot erämaasta tästä.
94 Näät juuri peto tuo, min vuoksi huudat,
95 ei laske ketään tielle oikealle,
96 vaan estää jokaista, sikskuin hän sortuu.
97 Sen luonto on niin pahansuopa, häijy,
98 ett'ei sen täyty himo herja koskaan,
99 vaan syötyään se kaht' on nälkäisempi.
100 Se moneen eläimeen on sekaantunut,
101 on sekaantuva vielä moneen, kunnes
102 tulevi jalo Koira[6] turmaks sille.
103 Tää kultaa, maista mammonaa ei etsi,
104 vaan viisautta, rakkautta hyvää;
105 välillä siinnyt on hän Feltron[7] kahden.
106 Italia-raukan on hän vapauttava,
107 maan, jonka vuoks Camilla[8] impi kuoli,
108 sai surman Euryalos, Turnus, Nisus.
109 Ajava kaupungista kaupunkihin
110 hän sutta tuota on Infernoon saakka,
111 mist' ensi kateus sen irti päästi.
112 Siks katson ynnä uskon parhaaksesi,
113 mua että seuraat; oppaas olla tahdon
114 ja johtaa sinut paikkaan ikuisehen,
115 ja jossa kuulet epätoivon huudot,
116 näät henkein muinaisien kärsimykset,
117 todistavaiset toista kuolemata.
118 Näet nekin, jotka tyytyväiset ovat
119 tulessa, koska heill' on toivo päästä
120 ees kerran asuntoihin autuaitten.
121 Mut noihin jos sa nousta tahdot sitten,
122 mua arvokkaampi sinut sielu kohtaa,
123 min huomaan jätän sun, kun itse eroon.
124 Näät Keisari, tuon korkeuden Herra,
125 ei salli, koska kapinalla koetin,
126 lakinsa väistää, mun sua sinne johtaa.
127 On hänen kaupunkinsa kaikkialla
128 ja kaikkialla vallitsee hän; suuri
129 ah, autuus, tulla valituksi sinne!»
130 Ma hälle: »Kautta Jumalan sen, jota
131 et tuntenut, sua Runoniekka, pyydän,
132 pahaa ja pahempaa mun välttääkseni,
133 mun että johdat paikkaan, josta puhuit,
134 ja näytät mulle pyhän Pietron portin
135 ja kurjat, joiden kärsinnästä kerrot.»
136 Hän lähti, hänen jäljessänsä minä.

list operone